Unto Juvakka
TALVEKSI ETELÄÄN

Yleistä
Useamman kuukauden rutumatka etelään vaatii aivan erilaisia valmiuksia, kuin lyhyehköt lomamatkat tai kausipaikalla asuminen.
Pitkän talviasumisen etelässä voi rinnastaa kokemuksena jossain määrin maastamuuttoon, vaikka Suomeen jääkin toinen koti.
Kun asuminen tapahtuu matkailuajoneuvossa, sen kunto ja soveltuvuus tämänkaltaiseen on punnittava huolella.

Arvioikaa myös oma sopeutumiskykynne.
Mahdutteko puoleksi vuodeksi alle kymmenen neliön asuntoon?
Pitää huolehtia myös siitä, että asunto Suomessa ei jää vaille huolenpitoa sekä miten hoidetaan laskujen maksamiset ja postien kulut.
Kun nämä perusasiat on saatu järjestykseen, alkaa matkan suunnittelu.

Kannattaa tehdä yleissuunnitelma, josta voi myöhemmin kehitellä uusia ja parempia sivujuonia.
On syytä selvittää matkareitiltään yöpymispaikkoja jo etukäteen sopivien päivämatkojen välein. Päivämatkat on pidettävä mieluummin lyhyinä.
Ahnehtikaa elämyksiä, ei kilometrejä. Pitää varautua myös viivytyksiin, joita voi aiheutua ruuhkista sekä tietöistä.
Matka saattaa pysähtyä useiksi tunneiksi ilman näkyvää syytä ja jatkua taas, kuin mitään ei olisi ollutkaan. Tällaisen sattuessa kohdalle liian kireäksi tehty aikataulu muuttuu ahdistavaksi ja matkustamisen parhaat puolet katoavat.

Matkalle mukaan
Vaikka elämmekin EU alueella, emmekä poikkeaisi muualle, pitää mukana olla passi tai virallinen henkilökortti. Ajokortti ei ole riittävä matkustusasiakirjaksi.
Kansainvälistä ajokorttia ei tarvita EU maissa, kansallinen ajokortti riittää.
Green Gard’in eli vihreän kortin saat omasta vakuutusyhtiöstäsi.
Vetoautolle ja perävaunulle ovat omat korttinsa. Pitkälle matkalle kannattaa ottaa Kasko-vakuutus. Rekisteriotteet niin autoon, kuin vaunuunkin on luonnollisesti oltava mukana.

Matkavakuutustodistusta ei myöskään pidä unohtaa.
Jos teillä on jatkuva matkavakuutus, pitää muistaa, että se kattaa useimmiten enintään kolmen kuukauden matkalla sattuneet korvattavat asiat.

Laivaliput korvataan yleensä vain varausvahvistuksella, joka esitetään laivalle mennessä.
Vaikka elämmekin navigaattoreiden aikaa, ei saa unohtaa karttoja. Ne ovat aivan välttämättömiä ensin seuraavan päivän suunnittelussa ja ajon aikana matkan edistymisen seuraamisessa.
Navigaattoreilla on usein taipumusta omapäisyyksiin, jotka ovat ennakoitavissa seuraamalla karttoja. Karttoja kannattaa hankkia kaikista reittimaista ja näiden lisäksi on hyvä pitää mukana myös koko Euroopan kartta, laajempaa hahmottamista varten.

Leirintäoppaat Euroopan maista sekä kansainvälinen leirintäkortti ovat välttämättömiä.
Ottakaa mukaan myös joitakin kopioita kaikista asiakirjoistanne.

Muita tärkeitä mukaan otettavia Normaalien leirivarusteiden lisäksi on muistettava kamera sekä puhelin, jotka ovat hyvin tärkeitä jo turvallisuuden kannalta.
Muistakaa myös laturit kaikkiin laitteisiinne.
Muista myös terveydenhoitoon liittyvät asiat kuumemittaria myöten.

Vaatetusta miettiessäsi muista, että pitkällä matkalla on monenlaista säätä.
Vaikka olettekin menossa etelään, siellä on myös talvi.
Kumisaappaat ja sadevarusteet ovat tärkeitä, joskaan ei aivan välttämättömiä.
Matkalla voi olla myös juhlia (itsenäisyyspäivä), joita varten kannattaa varata yksi juhlavampi asu mukaan.
Lisää vaatetusta voi ostaa matkalta, jos tulee tarvetta.
Markkinoilla ja toreilla vaatteet ovat halpoja.

Kun kalusto on lastattu, aja vielä vaikka kotiseutusi kaatopaikalle ja pyydä lupa ajaa vaakaan tarkistaaksesi ajoneuvosi paino.
Kun teet tämän ajoissa, jää vielä aikaa vajauttaa ylikuormaa.
Muistakaa myös polkupyörät.

Raha
Kansainvälisillä luottokorteilla pärjää. Tarkistakaa kuitenkin hyvissä ajoin niiden voimassaoloajat. Aivan ilman käteistä ei voi matkustaa.
Aina törmää paikkoihin, missä luottokortti ei kelpaa. Pankkiautomaatteja löytyy joka paikasta.

Ajoneuvot Huollot pitää olla suoritettu ennen matkaa.
Muistakaa myös, ettei nastarenkaita saa käyttää etelän reitillä. Katso Autoliiton sivuilta reittinne talvirengasmääräykset.
Huoltoon kuuluu myös renkaat, kunto ja paineet venttiilejä unohtamatta.
Varaosia voit ottaa taitojesi edellyttämät ja silloinkin järkevissä rajoissa.
Varoituskolmioita on oltava kaksi ja huomioliivejä jokaiselle matkustajalle.
Vessa-aineita ainakin alkumatkaan, lisää saa matkalta.
Tarpeellisia ovat myös pyöräkiilat sekä laudat, sähköjohdot sekä merkkikorjaamoluettelo.

Muita ennen lähtöä hoidettavia asioita
Asunto-osakeyhtiöissä on tehtävä ilmoitus asuntoyhtiön isännöitsijälle tilapäisestä poissaolosta.
Pitää huolehtia postin kulku matkan aikana.
Omakotiasukkaan on huolehdittava, että joku pitää pihan asutun näköisenä. Jättäkää kodin avain uskotulle henkilölle.

Hoitakaa suhteet myös verottajaan.
Mikäli et kuulu veroehdotusmenettelyn piiriin, tee lykkäyspyyntö ilmoituksen tekoon.
Huolehtikaa matkan aikana tulevien laskujen maksamismenettelystä.

Oleskelu etelässä
Etelän asumisessa pätevät pääpiirteissään samat säännöt, kuin Suomenkin leirintäalueilla.
Erojakin löytyy. Varsinkin Espanjassa hinnoitteluun vaikuttaa usein asumisajan pituus. Usein alennetun hinnan edellytys on kuukauden asuminen.
Joissakin tapauksissa alennuksia myönnetään porrastetusti jo pienemmistä ajanjaksoista.
Portugalissa tuon kaltainen hinnoittelu on harvinaisempaa, joskaan ei aivan tavatonta.
Hintaerot ovat näissäkin tapauksissa huomattavasti Espanjaa pienemmät. Joillakin paikoilla, varsinkin Espanjassa, on usein tapana ottaa kuukauden maksu etukäteen. Näin alueen omistaja varmistaa saatavansa.
Etukäteismaksu on yleisintä niillä alueilla, missä on alennus kuukauden asumisesta.
Portugalissa ei yleensä käytetä etukäteismaksuja. Yleensä asumisesta on maksettava asumiskuukauden täytyttyä.

Missä talven voi viettää
Paikan valinta on erittäin henkilökohtaista. Makuja sekä tarpeita on niin monenlaisia, ettei voi pitää mitään paikkaa tai aluetta toista parempana.
Omat suosikit löytyvät kokemuksen kasvaessa. Yhden hyvä ei ole toisen hyvä. Vain harvat jäävät kuitenkin Espanjassa aivan pohjoiseen, vaan menevät ainakin Vinarosin tasalle tai siitä etelämmäs. Portugalissa on aivan samoin.
Pohjoinen on pohjoinen etelässäkin.
Useimmat viettävät talvensa Algarven alueella, tai ainakin Lissabonin eteläpuolella.
Portugalilaiset itse pitävät kalustoaan ympäri vuoden myös pohjoisessa olevilla kämppäreillä. Onhan niitä kausipaikkalaisia Suomessakin ympärivuotisina, ja olosuhteissa on melkoinen ero Iberian alueisiin verrattuna.
Ensimmäisellä matkalla ei kannata juuttua vain yhteen paikkaan. Etelässä on paljon kiinnostavaa katseltavaa. Löydät suosikkisi vain itse vertailemalla.

Sähkö
Kun varaatte mukaanne sähköllä toimivia laitteita, pitäkää mielessänne, että ampeerit ovat usein kuusi tai sitäkin pienemmät.
Etelässä jännitteen vaihteluväli on suuri, 170–240 V. Wattimäärän tiedät kun kerrot sulakekoolla jännitteen (esim. 10 Ax230 V=2300 W) Mitään ongelmia ei tule, kunhan vain muistaa nämä rajoitteet. Sähkö hinnoitellaan Espanjassa useimmiten kulutuksen mukaan ja Portugalissa taas sähköllä on yleensä kiinteä vuorokausihinta.

Kaasun saanti on yleinen huolen aihe.
Laajempaan huoleen ei ole kuitenkaan syytä. Jos lämmitätte pääasiassa kaasulla, kulutus on luonnollisesti suurempi, kuin sähkövoittoisella lämmittämisellä.
Kaasua saa kuitenkin ostettua lisää.
Espanjassa asia hoidetaan useimmiten hankkimalla espanjalainen kaasupullo. Ensimmäistä pulloa ei nykyisin kannata ostaa kaasun myyjältä, koska sen edellytyksenä olisivat kalustosi kaasulaitteiden katsastus, joka ei ole kovin halpa toimitus.
Kaasupullon hankkimiseksi on muitakin keinoja. Markkinat, joilla myydään käytettyä tavaraa, ovat yksi usein käytetty keino.
Joillakin kämppäreillä myös vuokrataan pulloja, jotka lunastetaan takaisin vuokrahinnalla käyttöajan jälkeen. Kun ensimmäinen pullo on hankittu, sen voi vaihtaa täyteen aina tarvittaessa, ilman minkäänlaisia vaikeuksia.
Portugalissa useimmat käyttävät kotimaansa pulloja, joita käydään täyttämässä kaasuasemilla aina pullon tyhjennyttyä. Portugalissa voi myös ostaa paikallisen pullon omakseen, mutta useimmat kokevat kotimaisen pullon täytön vaivattomammaksi.
Näitä täyttöjä varten ei tarvitse hankkia minkäänlaisia adaptereita, täyttöasemalta löytyy kaikki tarvittava välineistö.

Kämppäreiden turvallisuus
Useilla alueilla turvallisuutta varmistetaan kulun valvonnalla. Jos unohdatte kulunvalvontakortin tai vastaavan ajoneuvollenne, hakekaa se ennen alueelta poistumista.
Valvonta on tehty aina teidän omaksi turvallisuudeksenne. Näistä asioista lipsuminen ei palvele teidän omaa etuanne, päinvastoin. Mitä tiukempi on kulunvalvonta, sen turvallisempi on alue.
Jos aiotte lähteä yön yli kestävälle retkelle ja palata takaisin samalle tontille, pitää lähdöstä ilmoittaa vastaanottoon.
Kertoa voi myös naapurille ja/tai toiselle samalla alueella asuvalle suomalaiselle.
Tontille on tilapäisessä poistumisessa syytä jättää jotain, millä osoitetaan tontin olevan käytössä. Sähkökaapelia ei kuitenkaan saa jättää kytkettynä paikalleen.
Pitempiaikaisessa poistumisessa on aina kerrottava vastaanotossa. Tällä saatatte saada jopa taloudellista etua.
Usein tontti hinnoitellaan halvemmaksi, jos ette ole paikalla, mutta haluatte säilyttää tontin hallinnan. Iberian alueella leiriytyminen on sallittu leirintäalueilla sekä muuten erikseen merkityillä paikoilla ja muualla maanomistajan luvalla.

Passi ja oleskeluaika
Vaikka oleskelemme EU alueella, on silläkin omat oleskelua koskevat sääntönsä.
Yhtäjaksoinen oleskelu kohdemaassa ei saa ylittää kolmea kuukautta ilman rekisteröitymistä.
Sääntö koskee EU alueen asukasta Suomessa ja suomalaista toisessa EU maassa.
Tätä määräystä ei juurikaan valvota. Yhtäjaksoisen asumisen katkaisevalle maastapoistumisajalle ei ole asetettu minimiaikaa, mutta se on kyettävä tarvittaessa todistamaan.

Harrastustoiminta
Etelässä voi harrastaa lähes samoja asioita, kuin Suomessa. Helpointa harrastaminen on niillä alueilla, missä suomalaisia asuu paljon. Näitä ovat Espanjassa Torreviejan seutu sekä aurinkorannikko, Portugalissa Quarteiran sekä Praia da Rochan seudut. Myös sellaisilla kämppäreillä, missä on runsaasti pitkään asuvia suomalaisia, on kehitetty erilaisia harrastustoimintoja viihtyvyyden parantamiseksi.
Mikään ei estä lähtemästä mukaan myöskään paikallisten harrastustoimintaan.
Erilaisia asioita voi harrastaa myös ilman johdettua toimintaa. Liikunta sen eri muodoissaan, valokuvaus sekä eräänlainen tutkimusmatkailu ovat lajeja, joita voi tehdä vaikka yksinkin, eivätkä nämä esimerkit ole suinkaan ainoita.

Terveys
Matkalle on otettava mukaan Eurooppalainen sairaanhoitokortti, joka pyydetään Kelasta. Tästä, kuten muistakin asiakirjoista on syytä ottaa muutamia kopioita matkalle mukaan.
EU-maissa tilapäisesti oleskeleva suomalainen saa terveyskeskuksessa tarvitsemansa hoidon, mutta sen edellytyksenä on Eurooppalainen sairaanhoitokortti ja passi.
Lääkkeet pitää maksaa itse, mutta ne ovat yleensä halvempia kuin Suomessa.
Paikallisen lääkärin määräämistä lääkkeistä voi hakea korvausta Kelasta, jos ne kuuluvat Kelan korvattavien lääkkeiden joukkoon.

Ottakaa mukaanne teille määrätyn reseptilääkkeen pakkaus.
Jos joudutte hankkimaan matkalla lisää lääkettä, pakkauksesta selviää lääkkeen vaikuttava aine. Perusterveydestä on huolehdittava jo ennen matkaa. Sairaana ei kannata lähteä lainkaan.

Ruoat tai juomavesi eivät aiheuta sen suurempia terveysriskejä kuin Suomessa.
Älä jää ennakkoluulojesi vangiksi. Huolehdi käsihygieniastasi. Rokotesuositukset yleisimmissä kohdemaissa:
Portugali Kaikille suositeltava rokotesuoja:
Kurkkumätä-jäykkäkouristus, MPR ( «Tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko»8)
Riskinarvion perusteella harkittava rokotesuoja:
Hepatiitti A, hepatiitti B
Espanja Kaikille suositeltava rokotesuoja: Kurkkumätä-jäykkäkouristus, MPR ( «Tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko»8)
Riskinarvion perusteella harkittava rokotesuoja: Hepatiitti A, hepatiitti B
Marokko Malaria Hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy toukokuusta lokakuuhun maaseudulla lähinnä Chefchaouen alueella hyvin harvoin.
Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kaikille suositeltava rokotesuoja: Kurkkumätä-jäykkäkouristus, MPR ( «Tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko»8), hepatiitti A Riskinarvion perusteella harkittava rokotesuoja: Hepatiitti B, lavantauti

Televisio ja netti.
Televisio näkyy yleensä kaikilla etelän leirintäalueilla, vaikka kuvan laadussa on joskus toivomisen varaa.
Portugalissa näkyy ainoastaan digi, jonka järjestelmä poikkeaa suomalaisesta. Järjestelmä Suomessa on MPEG2 ja Portugalissa MPEG4. Järjestelmä on sama kuin Eestissä.
Satelliitin kautta televisiota voi seurata kaikkialla. Kannattaa seurata kohdemaansa uutislähetyksiä tietääkseen, mitä asumisympäristössä tapahtuu.

Asioita on helppo tarkentaa netin avulla.
Lähes jokaisella on mukanaan kannettava tietokone, jonka avulla voi netistä seurata uutisointia mistä tahansa. Langattomia verkkoja löytyy yhä helpommin. Mukavuuttaan voi lisätä myös mokkulan avulla. Niitä saa useilta palvelujen myyjiltä ja käyttökustannukset ovat hinnoiltaan edullisia.

Matkalla ollessa karavaanareita arvioidaan koko ajan.
Yksittäisen ihmisen käyttäytymisen mukaan tehdään helposti päätelmä kokonaisesta kansasta.
Kaikkien siisteyttä pidetään silmällä. Älä kuitenkaan ryhdy minkään alueen siisteysvalvojaksi.
Pidä huoli vain omista tekemisistäsi. Jos havaitset mielestäsi epäkohdan, siitä voi ilmoittaa henkilökunnalle.
Suomalaisten tulee käyttäytyä muutenkin niin, että voivat tulla samaan paikkaan myös uudelleen tietäen olevansa tervetulleita.
Erittäin tärkeää on noudattaa kohdemaan lakeja. Se on oltava jokaiselle kunnia-asia. Jokainen meistä edustaa paitsi itseään, myös koko Suomen kansaa.

Muistilista:
Passi tai henkilökortti
Ajokortti ja rekisteriote Kopiot passista, ajokortista tms.
Visa tai muu vastaava
Matka- /laivaliput (varausvahvistus)
Kansainvälinen leirintäkortti, Camping-kortti
Green Card, vakuutuspaperit
Eurooppalainen terveyskortti
Työeläkekortti (voi olla joskus avuksi)
Lääkkeet, myös pakkaukset Allergiapassi
Rokotustodistukset
Kännykkä Kamera Puhelinnumerot, joista kadonneet kortit kuoletetaan ICE- puhelinnumerot omaan puhelimeen
Lemmikkieläinten rokotukset (koirapassi)
Täydet kaasupullot
Vara-avaimet
Työkaluja sekä riittävän tehokas tunkki
Renkaanpaikkaus spray/vararengas
Taskulamppu
Polkupyörät
Pihakalusto
Harrastusvälineet
Aurinkolasit
Varasilmälasit
Navigaattori, johon voi syöttää myös koordinaatit Yleiskartta sekä maakohtaiset kartat Leirintäalueopas (esim. ECC, ACSI tms.),
Portugalissa ROTEIRO CAMPISTA
Sanakirjat
Adapterit sekä laturit Kannettava tietokone

Hyvätietää www.yle.fi www.meteo.pt www.wetter.de http://france.meteofrance.com/france www.eltiempo.es www.meteoalarm.eu www.flyingineurope.be http://ilmatieteenlaitos.fi http://www.kolumbus.fi/algarvensuomiseura/kehys.htm http://rutusakki.com

© rutusakki.com 2018 - 2019