Ensimmäisestä suomalaisen Rutumatkasta – talvehtia etelässä matkailuvaunussa on kulunut 35 vuotta

Tuolloin talvehtimisen ennakkovalmisteluun ja matkareitin suunnitteluun piti käyttää nykyistä enemmän aikaa.
Suomi on tavallaan saaressa, kun ollaan lähdössä manner Eurooppaan. Samat reitit ovat käytössä vielä tänäkin päivänä. Laivalla Ruotsiin, Puolaan tai Saksaan. Finnjetin Rutulähdöt olivat jäsenistön keskuudessa suosittuja.
Valitettavasti laivareittien määrä Suomesta Saksan ja Puolaan on huippuvuosista vähentynyt. 90-luvun alussa tuli mahdollisuus valita näiden lisäksi myös Baltian kautta kulkevat reitit.
Reitti- ja aikataulusuunnittelussa piti huomioida rajanylityspaikat, passintarkastukset ja niissä kuluva aika. Karttoja ja matkaoppaita piti hankkia eri maiden matkailutoimistoista joko Helsingistä tai Tukholmasta. Luotto- ja maksukorttien käyttö ei ollut Euroopassa kovin yleistä, varsinkaan Saksassa.
Käteistä rahaa (markkoja – saksanmarkkoja – dollareita) piti varata mukaan usein koko matkan kestoa varten. Yksi vaihtoehto oli matkashekit, mutta niiden käyttökelpoisuudesta oltiin montaa mieltä, joskus hankalaa…
Usean maan valuttaa piti vaihtaa, joko kotimaassa tai matkan aikana kohdemaassa.
Vähimmillään 3 valuttaa, Ruotsin kautta ajettaessa 5 valuttaa ja enimmillään Baltian kautta ajettaessa 10 valuttaa
Olipa Puolassa vielä 80-luvulla käytössä polttoainekupongit..
Niin suomalaisten kuin eurooppalaisten vieraiden kielien käyttö oli heikompaa. Suomalaiset yrittivät hoitaa asiaansa englanniksi. Saksalaiset puhuivat vai saksaa, ranskalaiset ranskaa ja espanjalaiset espanjaa.
Monessa tapauksessa piirros paperille tai elekieli ratkaisi palvelun saannin.

Leirintäalueita oli sesonkiaikoinakin huomattavasti nykyistä vähemmän ja niistä harva oli auki sesongin ulkopuolella.
Leirintäalueille suunnistettiin karttatiedon (punainen/ musta kolmio kartassa) ja tievarsi informaation turvin.
Leirintäalueoppaita ei ollut. Kokeneiden Rutujen matkakertomukset olivat suureksi avuksi yöpymispaikan valinnassa.
Oli muodostunut käsitys Reinon reitistä.
Leirintäalueet etelässäkin olivat pieniä ja vaatimattomia. Kaikilla alueilla ei ollut saatavana edes sähköä eikä juomavettä.
Jouduttiin siirtymien aikana käyttämään nykyistä useammin yöpymiseen levähdys- tai ns TIR-paikkoja. Matkalle mukaan varattiin kotimaasta perunat ja itse säilötyt marjat sienet ja kurkut sekä tietenkin riittävästi kahvia ja makkaraa.
Ajoneuvoihin piti olla varaosia, esim, tuulettimen hihnoja, vesipumppuja, jarru-osia, pyörän laakereita. Yhteydet koti-Suomeen pidettiin kirjeellä tai hotellista tilatulla puhelulla ( vastapuhelu, jonka vastaaja maksaa ).
Ulkomailla ei kuulunut suomalainen radio eikä näkynyt suomalaiset TV-lähetykset
2000-luvulla tekniikka mahdollisti suomalaisen TV:n katsomisen etelässä. Toteutus vaati kuitenkin tekniikan hallintaa ja satelliitti antennikaluston hankintaa.
Kaapeleita kulki leirintäalueen puissa satoja. Tähän perehtynyt henkilö sai sittemmin lempinimen ”Antenni Matti”

Eri teille...
Alussa toimintatapana oli lähteä etelään pienissä ryhmissä, joka antoi turvallisuuden tunnetta ainakin niille jotka lähtivät etelään talvehtimaan ensimmäistä kertaa.
Yksi tarina yhteismatkan suunnittelun toteutuksesta: Kaksi pariskuntaa olivat suunnitelleet lähtevänsä yhdessä Rutumatkalle etelään talvehtimaan.
Laivamatkalla sovittiin reitit ja yöpymispaikat. Kun he saapuivat illalla pimeässä Saksaan, tiet erosivat. Molemmat kertoivat ajaneensa suunnitellun reitin ja yöpyneensä sovituilla yöpymispaikoilla.
Seuraavan kerran he tapasivat toukokuussa Hartolassa. Matkan aikana ei tuolloin heillä olut mahdollista saada yhteyttä toisiinsa.

R.Hongisto
(2017)

© rutusakki.com 2018 - 2019